Löydön kartanon historiaa
Löydön Kartano on ollut koko historiansa ajan merkittävä vaikuttaja paikallisesti, ja löytyypä historiasta myös kytköksiä valtakunnan historiaan. Kartanon historiaa tunnetaan 1700-luvun alusta, jolloin isäntänä toimi siltavouti Särkkä.
Vuonna 1752 tilan osti majuri Gustaf Frederik Dunker, jonka Jääskessä viljelemä Niemen puustelli jäi Turun rauhassa Venäjän puolelle.
Dunckerit
Tunnetuin majuri Dunkerin lapsista on Joachim Zachris Dunker, jonka Runeberg on ikuistanut Vänrikki Stoolin tarinoiden runossa ”Heinäkuun Viides Päivä”. Löytö oli Joachimin lapsuuden koti aina 1800-luvun alkuun. Vasta mentyään naimisiin kapteenina Kosoniemen kartanossa asuneen Tuderuksen tyttären kanssa, hän muutti Puntalaan. Dunkerille on pystytetty muistikivi Ristiinaan Brahenlinnan kallioille ja Uumajan hautausmaalle, jonne hänet on haudattu. Hän kaatui Suomen sodan viimeisessä taistelussa Hörneforsissa lähellä Uumajaa 5.7.1809.
Dunckerin jälkeen Löytöä isännöi Ristiinan kappalainen Matias Calonius ja hänen jälkeensä insinööri Martti Calonius, kunnes Tuderus-suvun lähes puolivuosisatainen kausi alkoi.
Tuderukset
Tuderus-suvun aika oli Löydön historian loistokkainta aikaa. Olivathan Tuderukset silloisia vaikuttaja-yksilöitä joka keisarin hovissa. He matkustelivat erittäin paljon sen ajan ihmisiksi ympäri Eurooppaa. Tämän tuloksena Ristiinan elinkeinoelämä ja kulttuuri saivat merkittävästi uusia vaikutteita.
Silloinen insinöörimajuri Gustaf Tuderus osti Löydön kartanon vuonna 1854 viidellä tuhannella ruplalla. Viljelykset olivat melko vähäiset nykyisiin verrattuna. Luonnonniittyjä oli paljon. Alueen lammet olivat suurempia kuin nykyisin. Keskinen on hävinnyt ja Pankalammessa ollut saari liittynyt rantaan.
Uudistuksia
Gustaf Tuderus rakensi Löytöön mm. tiilitehtaan ja tuulimyllyn. Hänen aikanaan raivattiin runsaasti uutta peltoa. Peltojen salaojitus tiiliputkilla aloitettiin. Löydön Kartanon pelloissa on Suomen vanhimmat tiiliputkisalaojat. Gustaf Tuderus erosi armeijasta kenraalimajurina, insinöörijoukkojen komentajan toimesta. Hän kuoli vuonna 1877 ja tällöin Löydön kartano oli sekä viljelyksiltään että rakennuksiltaan erinomaisessa kunnossa.
Gustafin jälkeen tilan otti hoitoonsa hänen poikansa Viktor Edvard Tuderus. Hänkin oli sotilas. Viktor Edvard toimi mm. reservipataljoonan komentajana Tuukkalassa. Hänen miehensä löysivät harjoituksissa yhden Suomen rikkaimmista muinaislöydöistä, Tuukkalan Kalmiston. Näiden löytöjen perusteella on valmistettu mm. Tuukkalan kansallispuku ja lukuisa joukko koruja.
Kulttuurivaikutteita
Viktor Edvard Tuderus oli toimessa varsin pitkään Pietarin hovissa. Siellä hän tutustui Sonja von Remy-nimiseen keisarin kummityttäreen, jonka kanssa avioitui. He muuttivat Löydön Kartanoon ja saivat pojan, joka kastettiin Edvardiksi. Sonja oli tottunut seurapiirielämään, eikä oikein viihtynyt Löydössä. Niinpä pari ajautuikin eroon. Ehkä osansa oli aktiivisella lehtori Åkerssonin vaimolla Hildalla os. Pylkkänen, joka jatkuvasti pyyteli Viktoria opettamaan hänelle taidemaalausta. Viktor Tuderus oli nimittäin taiteellisesti hyvin lahjakas ja saanut paljon vaikutteita itseltään Ilja Repiniltä, joka aikanaan vaikutti keisarin hovissa. Myöhemmin Ranskaan muutettuaan, Viktor sai useita taidepalkintoja ja ilmeisesti ainakin osittain elätti itsensä ja puolisonsa taidemaalauksella.
Kerrotaan, että Viktorin Nizzaan muuton syynä oli pikaistuksissa tehty päätös. Kun hän uuden vaimonsa Hildan kanssa lähti vierailulle toisiin Mikkelin seudun säätyläisperheisiin, vedettiin verhot ikkunaan ja pantiin ovet lukkoon. Hänen uutta avioliittoaan ei hyväksytty. Niinpä hän myi kaiken omaisuutensa, tuomari E.Bernerille ja muutti Välimeren rannalle Nizzaan. Kerrotaan, että hänellä oli noin 7000 hehtaaria maaomaisuutta, sekä runsaasti osakkeita ja muuta omaisuutta. Kaiken omaisuuden kulutti hänen uusi vaimonsa Nizzassa, pääosin pelaten Monte Carlon pelikasinossa. Viktor Edvard Tuderus joutui rahanpuutteessa myymään jopa kaikki arvokkaimmat kunniamerkkinsä.
Hilda-rouvan loppu ei liene ollut kovin miellyttävä. Hän kuoli kasvoruusuun. Viktor avioitui vielä kolmannenkin kerran Marquerita-nimisen nuoren taiteellisesti lahjakkaan ranskalaisen kanssa.
1900-luku
1900-luvun vaihteessa Löydön Kartano vaihtoi lähes joka vuosi omistajaa. Vuonna 1906 sen osti Ananias Kyyrö, joka perheineen hoiti tilaa pulavuosiin 1933 saakka. Tällöin Löytö ajautui pakkohuutokauppaan, josta KOP sen osti ja pankilta edelleen pankinjohtaja Wäinö Pursiainen.
Alangot
Vuonna 1951 tilan ostivat Arvo ja Lyydia Alanko, josta tila siirtyi perintönä 1973 Liisa ja Tapani Alangolle. Alangot aloittivat 70-luvulla majoitus- ja matkailuyrityksen, sekä juhla- ja pitopalvelutoiminnan, mitä toimintaa nykyisin jatkavat Heikki ja Aila Alanko.